12/13/2011







Joskus tahdon irroittaa
En jaksa yrittää pidellä ylhäällä huojuvaa tornia jonka tiedän kaatuvan pian
Omasta painostani, omaan niskaani 

Vaikka tiedän että siitä tornista voi tulla jotain hienoa

Ja samaan aikaan kuitenkin tiedän etten halua olla luovuttaja
Tiedän että voin antaa mennä, uskoa liekkiin sisälläni ja sytyttää sen palamaan, roihuamaan


Mutta kuitenkin

se on vain väsymys kuka painaa selkää
(niinhän sitä sanotaan)



12/04/2011

Ajattelin että voisin olla rebel ja ottaa blogihistoriani ensimmäisen (lukuun ottamatta niitä lukuisia piilotettuja postauksia vuodelta 2008) - ja ehkäpä viimeisen asukuvan joka on otettu huoneen ainoan siistin nurkan luona jalustan ja itselaukaisimen avulla. Tai eihän sitä ole mitään sääntöä että tätä tulisi sanoa asukuvaksi - tässä vain kuva jonka päätin ottaa (puettuani kerrankin siistit vaatteet koulun ylioppilasjuhia varten) ja sitten laittaa blogiini. Tadaa!



Vaivaannuttava tää fiilis kun tekee aivan älyttömästi mieli postata jotain - ihan mitä vaan - vaikka totuushan on se että ei ole mitään järkevää asiaa saatika minkäänlaisia järkeviä kuvia. Ja sitten sitä päätyy tunkemaan tänne kaikkea ihmeellistä.

Ja, laittakaa ihmeessä jooko kysymyksiä edelliseen postaukseen! Vaikka nyt ei kiinnostaisikaan kysyä mitään niin ihan vaikka vaan säälimielessä etten jää loppujen lopuksi vastaamaan kysymysmäärään joka mahtuu yhdelle riville.

(Katotaan kuinka nopeasti poistan tämän postauksen....)

11/30/2011




Yhtenä päivänä havahduin. Havahduin lauseisiin jotka myrkyttävät minua, tätä maailmaa, ihmisiä lähelläni, ihmisiä kaukana.
Havahduin valheisiin.

Tajusin miten paljon käytän niitä. Miten ne livahtavat jokaiseen lauseeseen, tunkevat jokaiseen väliin, niin hirvittävän helposti.
Tajusin että en enää edes tiedä mitä totuus on - on vain valheet jotka valtaavat minut, meidät, heidät, teidät. Ne saavat meidät pitämään niitä normaaleina.

Ympäristö kiljuu että ilman valheita ei pärjää elämässä. Tahdon taistella tätä vastaan, en tahdo enää muuttua siksi myrkyksi joka ympäröi. Minä en enää valehtele

Usein valheen takana on aina tarkoitus. Valhe muuttaa jotain paremmaksi, sitä siis tulee käyttää. Mutta miten jokin voi tuntua hyvältä kun tietää että se on valheen kautta saavutettu? Eikö olisi parempi olla rehellinen ja kokea rehellisesti siitä seuraava paha?



11/29/2011

You're never alone but you're always on your own



Hetki kun se saapuu
Ei koskaan oikea

Hammasharja vesikraanan alla
Omituiset silmät bussissa
Euron banaanit asematunnelista
Parrakas kassamies

Heilläkin on tarinansa, mutta se unohtuu




Mikään ei piirry paperille, paperi katkeaa
rypistyy, halkeaa, palaa
Mutta kaikki piirtyy päähäsi

Hiipien sinne kuin tumma syysilta
Vaivihkaa, huomaamatta
Ollen poissa sekunnissa
Jättämättä jälkeäkään


11/28/2011

Tänään pääosassa omituisen värinen karvoitus päässä (nyt mä olen vakuuttunut siitä että näillä kyseisillä karvoilla on pakko olla oma tahto, ne näyttää joka päivä eri värisiltä), vino nenäkoru (mitä sitä turhia suoristamaan ennenku aloittaa itsensä teiniphotaamisen) ja tylsä aamu.









Ja The Kooks. Oijoi


11/27/2011




Minua varoitellaan asioista joita en pelkää

He kertovat minulle miten suojautua ja selviytyä
Syysöistä, pahoista miehistä, onnettomuuksista

Vaikka syysöistä minä nautin

Kukaan ei varoita siitä mitä minä eniten pelkään
Epäonnistumisesta, arjesta, selviämisestä, tunteista, ihmissuhteista



10/06/2011











Se itkee
Se katsoo taivaalle ja kurottaa kohti tähteä joka askel askeleelta pakenee vain kauemmas

Sen kupla on puhjennut ja se miettii vain pahuutta,
Se pelkää
Se pelkää katsoa ihmisiä silmiin
Se pelkää kävellä kadulla muiden ihmisten joukossa
(Se pelkää tulla nähdyksi)

Se pelkää
Ollen silti täydempänä vihaa kuin koskaan ennen
(Sekin pelottaa)

9/18/2011


01:01


06:58

9/16/2011

Taas lähti tukkaa. Taas "vahingossa".




9/15/2011

Joskus unet kiduttavat meitä
Joskus kidutamme itse itseämme
Joskus muut kiduttavat meitä unissamme
Ja joskus muut kiduttavat meitä oikeasti
Mutta onko se kaikki vain loppujen lopuksi itse itsemme kiduttamista

Elän unessa taas hetken onnen aikaa
Luot kanssani onnea, taikaa
Mutta pian aamu heittää kaiken kalliolta alas, ja unohtaa kaiken
"se oli vain unta"
Nyt se olenkin minä kuka putoaa kalliolta, saa kovia kiviä vasten kasvoja
Todellisuuden kiviä

Oliko se aina vain unta?
Kuka huijasi ja ketä?



9/11/2011

Mitä nuorempi lapsi, sitä enemmän mä rakastan sitä valokuvata. Valokuvat lapsista tallentuu vaan aina niin uskomattoman aitoina, tunteikkaina. Lapsista saa juuri sellaisia valokuvia joita rakastan - kuvia joissa ei poseerata (ainakaan epä-aidolla tavalla).







9/10/2011

Koira + itsensä kuvaaminen = mahdoton yhtälö?
Kyllä, ainakin jos kyseessä on joku ihme hepulikohtauksen pauloissa pyörivä Bichontyttö.... Ihan totta, se pyörii vieläkin jaloissa kuin pieni hyrrä ja yrittää viiden sekunnin välein antaa pusuja. Nyt se sekosi siis lopullisesti :)

Minä = istun lattialla ja otan "hienon kuvan"
Ninja = "IHANAA NYT SE HALUAA PUSUJA!!!"


Minä = odottelen kyykkien että jalustimen varassa seisova itselaukaisin ottaa kuvan...
Ninja = "IHANAA NYT SE ODOTTAA ETTÄ POMPIN SEN PÄÄLLÄ JA ANNAN PUSUJA"



Onneksi on auton takapenkit, joka on sellaista maaperää että sinne ei hullut Ninjat ulotu :)
Eräs kiva perjantai-ilta treenien jälkeen ja taas tilanne jolloin kamera pitäisi olla mukana mutta se ei ole. Onneksi ihanalla Ellalla oli ♥




9/08/2011


No words needed. En voisi elää ilman Loghia.
Lusmuilua ja turhaa pyörimistä. Kauniin pelottavaa (vai pelottavan kaunista) säätä joka saa ihmiset juoksemaan lujempaa kuin yrittäessään ehtiä bussiin. Juoksemaan vaikka juuri silloin pitäisi pysähtyä katsomaan, pysähtyä odottamaan ja tuntemaan. Mutta ihmiset juoksevat turvaan, juoksevat, vaikka parhain turva olisi pysähtyä juuri siihen.










Ps - en koskaan tiennyt että ne sanat voi sanoa jollain niin toisellakin merkityksellä

9/07/2011







Huomaa, että on tullut vanhaksi kun ei jaksa enää juosta linnanmäellä laitteissa



♥ vanhat kirjat ja uudet tarinat