9/28/2010

Kun sanat loppuvat, sydän lyö

















Elämä haalistuu yhtä nopeasti kuin punainen väri hiuksissanikin. Yhtäkkiä kaikki kuihtuu kasaan, joku löi minua juuri nyrkillä naamaan Sinä paiskasit sanoillasi minut seinää vasten, en vielä käsitä niiden sanojen merkitystä jotka juuri sanoit minulle.
”Lähdetkö sinäkin?” huomaan suuni kuiskaavan, pala kurkussa, silmät täyttyen samalla kyynelistä, uskomatta käskyjäni taistella vastaan.




Katson peiliin, en tunnista itseäni. Sormeni koskettavat meikistä puhdistettuja kasvojani jotka tuntuvat vierailta, peilin pinnasta tuijottaa takaisin silmät, joissa palaa katse, jota en ole ennen nähnyt, joka on minulle vieras. Kaikki jäsenet tässä ruumiissa näyttävät tuntemattomilta, tuntuvat omituisilta. Tuo mikä tuijottaa minua nyt vastaan, ei ole minä.


Lähden juoksemaan. Annan tuulen piiskata kasvoja terävien ruusunpiikkien lailla, annan jalkojeni kastua niiden tömistessä maata vasten, pamahtaen vesilätäkköön vesilätäkön jälkeen. Juoksen lujempaa, lujempaa ja vain lujempaa. Juoksen karkuun, juoksen karkuun itseäni. Kun sydämeni tuntuu räjähtävän ulos rinnasta ja keuhkot kutistuvan kokoon, kun rintaan sattuu eivätkä jalkani enää liiku, havahdun siihen, että en ole päässyt karkuun. En ole päässyt itseäni karkuun.

9/18/2010

I am not afraid to keep on living




Elämä vaan kuljettaa, vie mukanaan
Kellon hakatessa tasaiseen tahtiin, odottamatta ketään
"Hyppää kyytiin", huudetaan




Ehdinkö mukaan?
Juoksen
Samalla mietin, haluanko ehtiä mukaan




Haluanko miettiä sinua, haluanko nauttia siitä että olet lähelläni
Haluanko sitä oikeasti




Haluanko myöntää, että taas, taas, taas kerran yksi on lähtenyt
taas kerran tulee ikävä, taas kerran valuivat kyyneleet





Mutta haluan myöntää, että sillä oli tarkoitus, että sinä tulit tänne
Kodittomana, paikkaamaan jotain missä täällä on tyhjä, neljän tassun mentävä aukko



Haluan myöntää, että löydän hetkiä, joista oikeasti nautin

9/11/2010



Hänen ruumiinsa jähmettyi kuin jää merellä
Kömpelö yritys säästää kaikki mitä voidaan
Mutta jätän sanomatta

Karistettiin turhamaisuuden tuhkakuppiin koko siihenastisten sanojen kertymä
Ääni tuoksui kahvilta aivan niinkuin äidin sormetkin

9/04/2010




Leikin sanoilla ja pyörittelen lauseita, leikin mielikuvituksella, luon maailmoja paperille. Ne pysyvät paperilla, jäävät sinne tanssimaan tanssejaan ja leijailemaan kukkakedolla perhosten siivillä. Jäävät sinne. Elämään maailmojaan, elämään elämiään.
Mutta minun maailmani ei ole paperi. Se ei tanssi niityllä eikä leijaile kukkakedoilla. Se on, sitä ei voi tietää. Tapahtuu, mitä tapahtuu, minä en sitä määrää. Kaikella on tarkoitus.